torstai 17. heinäkuuta 2014

Pataleipä, pinaattipasta ja tyytyväinen pellavapää

IMG_8676


Tummempi pataleipä
1 leipä

2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
 3 1/2 dl kädenlämpöistä vettä

pellavansiemeniä
Sekoita kuivat aineet riittävän suuressa kulhossa ja sekoita lämmin vesi joukkoon, älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Ripottele jauhoja pöydälle ja jauhojen päälle siemeniä. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Nostele taikinaa reunoilta keskelle, niin että jauhot takertuvat taikinaan pöydältä ja jauhoton yläpuoli jää lopuksi leivän sisään, kiepauta sitten ympäri jauhotetulle kohdalle pöydälle. (Jos tuntuu epäselvältä, niin yritä vain mahdollisimman vähällä pyörittelyllä saada leivän pinta jouhotettua. Älä vaivaa!) Jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, pudota taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paistaa leipää vielä vartin ajan.

Tämä leipä on kierrellyt ymmärtääkseni blogimaailmassa jokunen aika sitten oikein huolella,
tässä nyt kuitenkin vielä minun versioni maailman helpoimmasta oikeasti hyvästä leivästä. Itse olen käyttänyt Hannan reseptiä pohjana täältä. Muutama kuukausi sitten löysin leivän ja sittenpä on tullut leivottua moneen otteeseen, ystävien häihinkin tässä taannoin.

Omaan tuunaukseen kuuluu hieman tummepi jauhovalinta ja pinnassa koristeena tällä kertaa pellavansiemeniä. Niitähän voi toki makunsa mukaan varioida, välillä ruista, välilä leseitä, välillä auringonkukansiemeniä tai unikkoa tms. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että liikaa ei voi vehnäjauhoja poistaa leivän rakenteen muuttumatta.

Leipä on niin helppo, että ei tarvitse marttakaan olla, taitaaksen moisen vääntämisen. Kunhan muistaa olla liikaa vääntämättä, niin hyvä tulee. Aikaa se ottaa ehkä vartin ihmisen elämästä, väliin kun jättää sille ihan omaa aikaa. Hyvä leipä! Lämpimästi suosittelen!
IMG_8677

IMG_8664

IMG_8661

IMG_8681


Pikainen pinaattipasta



2 sipulia
1 pss pinaattia
pastaa
tomaattia
pähkinöitä
voimakasta fetaa
suolaa, pippuria, sitruunaa, oliiviöljyä

Pinnalle rucolan lehtiä tai muita tuoreita yrttejä


Suikaloi sipuli. Huuhdo ja suikaloi pinaatinlehdet. Pehmennä öljyssä sipuleita ja pinaattia hetken aikaa. Lisää suolaa ja pippuria, ehkä ripaus chiliä, juustokuminaa, korianteria tms. Mikä milloinkin tuoksahtaa sopivalle.

Keitä pasta. Kaada vesi pois ja lorauta oliiviöljyä, suolaa ja sitruunaa joukkoon. Kaada pinaattisipuliseos joukkoon ja sekoita. Pyöräytä sekaan vielä pilkottu tomaatti tai pari ja heitä joukkoon fetaa ja pähkinöitä tai siemeniä.

Voila!


IMG_8683


Helppoa, varioitavaa ja hyvää.
Niistä on parhaat arkiruoat tehty.

Kesällä on mukavaa, etenkin nyt kun oikeat kesäpäivät on pahasti kortilla, että ruokaa kasautuu nopeasti. Ulkona ollaan ihan tappiin asti, äkkiä sisälle, pikaruoka kehiin, ruoka napaan ja taikisin aurinkoon. Meille kesään on valikoitunut monet tällaiset puoliksi tuore, puoliksi kypsytetyt ruokakokonaisuudet pastan, quinoan, couscousin tai vastaavien kera. Jonkun sortin erihyvä sotkotus siitä aina syntyy. Leipää kruunaa sitten aterian, vaikka kuinka yrittävät hiilarinvälttäjät muuta väittää.


Rohkaisen rohkeasti kokeiluhenkeen heittäytymistä!



- Ani -




IMG_8693


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti