torstai 20. marraskuuta 2014

Täydellinen torstailounas - kana-pestosalaattia karamellisoitujen punasipulien kera

IMG_0409

IMG_0416

IMG_0412

IMG_0405

Voi nyt tuli kuulkaas tehtyä jotain niin satunnaisen onnistunutta ja hyvää ihan hetken mielijohteesta että ihan tyytyväisyyttäni myhäilen. Pyörittelin tuossa silmiäni avoinaisen jääkaapin ovenraosta etsiskellen jotain mukavaa purtavaa, että myös jotakin mistä voisin teille tänne tulla jakamaan. Alunperin olin ajatellut tekeväni jotakin piirasta, mutta eihän se sitten napannut aamutuimaan ei sitten ollenkaan.

Katse osui punasipuliin ja siitä inspiroiduin niin, että noin parinkymmenen minuutin kuluttua istuin sohvalla kulhollinen jotakin veden kielelle tuovaa käsissäni. 


Päätin kokeilla ensi kertaa tehdä itse ravintolasalaattien lisukkeiden kestosuosikkiani, eli karamellisoituja punasipuleita sekä sipuleille tietenkin kaveriksi jotakin hyvää salaattia ja näinpä eilisen rippeiden johdattelemana salaatiksi valikoitui kana-pestopastasalaatti.

Aloitin laittamalla pastan kiehumaan. Otin sitten sen inspiroivan punaisen sipulin kouraani ja viipaloin sen leikkuulaudalla siivuiksi, heitin pannulle voinokareen kera ja kuullottelin tovin. Sopivasti kuulloteltuani lorautin sekaan balsamicoa, hieman siirappia sekä rouhaisin pippuria ja suolaa. Laskin lämpötilaa, kaadoin sekaan hieman vettä ja annoin pehmentyä ja karamellisoitua siinä kaikessa rauhassa. Kävin aina silloin tällöin hieman kääntelemässä ja sekoittamassa sipuleita salaatin pohjan tekemisen lomassa. Salaatin pohjaan viipaloin kurkkua, kirsikkatomaattia ja revin tammenlehtisalaattia. Tämän vielä kruunasin kunnon nipulla sileälehtistä persiljaa, saadaan sillä tämän mamman rautapitoisuudetkin taas kohdilleen. Jääkaapista löysin eilistä grillattua kanaa ja sen rippeet heitin iloisesti salaatin sekaan.

Pastan valmistuttua heitin veden pois ja laitoin reilulla kädellä pestoa pastan sekaan. Kaadoin tämän jälkeen pastan pestoineen salaattipohjan päälle ja siihen sitten asettelin karamellisoituneet sipulit päälle. Fetafani kun olen murensin sitäkin salaattiini vielä hyvän kokoisen kimpaleen. Vielä ripaus suolaa ja pippuria, pari lehteä persiljaa ja puristus sitruunaa!

Sen pituinen se!



- Ani -



ps. selkeyttä kaipaaville alla vielä suuntaa antavat määrät ja ainesosaluettelo:


2dl pastaa
2 rkl pestoa


1 punasipuli
1 1/2 rkl voita
1rkl balsamicoa
1-2rkl siirappia
1 dl vettä
suolaa ja pippuria


tammenlehtisalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
sileälehtistä persiljaa
fetajuustoa
puristus sitruunanmehua

suolaa ja pippuria

IMG_0414

2 kommenttia:

  1. Ois selkeesti pitäny kävellä koulusta suoraan teille :D nam. näyttää herkulliselta !

    VastaaPoista